Mainostajalle

Pages

Äiti on ollut vähän kiireinen.

maanantai 26. lokakuuta 2009


Kukkuluuruu! Oltiin viikonloppu Lappeenrannassa ukkilassa, joten äiti oli hieman päivitysvierotuksessa. Huuto.net sulkeutui myös eilen, joten täällä on leikitty posteljoonia ja sen pikkuapuria. Miksi mä en ikinä muista miten työlästä tuo pakettien tekeminen ja eestaas e-mailien säätäminen onkaan. Varsinkin silloin, kun takana on viikonloppureissu ja äitiä pikkasen väsyttää. No aamulla vietiin kaksi kassillista paketteja postiin ja homma tältä osin selvä. Huh. Parasta tässä on...ta dat ta daa...meillä on nyt Varpun kanssa säästössä sen verran, että se Uten silo lähtee tilaukseen. Toiverikkaana odotan vielä sen Ambientin edellisen tilauksen, jos sieltä jotain rabattia tulisi mukana.
En tainnut vielä kertoa, että minut kutsuttiin kirjoittamaan Mittaa maailmasi -blogiin. Liekkö tämä vanhan tuunailu viettini vai kierrättämispuuhani olleet ansioina, mutta koitin sitten sinne raapustella jotakin. Sivuilla on muuten hauska testi, teeppäs huvikses.
Ehdittiin piipahtaa Lappeenrannassa Kontti-kirppiksellä. Sieltä löytyi söpö helistinnauha. Aateltiin säästää kevääseen, kun on niin iloisen värinenkin. Maksoi 50 senttiä. Hyvä hinta.

4 kommenttia:

  1. Hyvä teksti sinulla Mittaa maailmasi-blogissa. Tein jopa testin- olen järkeilijä :D eli pyrin kuluttamaan niukasti.. Olisitte käyneet Lpr:ssa Kontin naapurissa - Eurokirppiksellä. Eksyin sinne kerran ja voin suositella!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä RuusuLiisa, tarttee käydä enskerran. Juu mä olin testissä jahkailija mitä en oikein voi käsittää, kun mielestäni olen kyllä sellainen heräteostelija että oksat pois. Mutta tuo kulutusmäärä on mallikelpoinen: niukka. Jotain siellä puhuttiin mummon emalipannuista ja niitähän minä rakastan =)

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Kävin sivujesi kautta Mittaa maailmasi -blogissa ja tein testinkin - tarkkamarkka! Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä lipsun minäkin joskus. Mutta jospa en enää? Se on todella havahduttaa, jos vaivautuu miettimään omien kuviteltujen ja todellisten tarpeittensa kohtaamista. Tästä sai lisää intoa omien kulutustottumustensa ja tarpeidensa tarkkailuun. Sekä siihen komeroiden läpikäymiseen, huh...Haarukat sain sijoitettua aikaisemmin kirpparilta hankkimaani pahvilaatikkoon, jossa haarukoita oli jo muutamia ennestään! t Kitta

    VastaaPoista
  4. Hyvä teksti Mittaa maailmasi -blogissa! Ja aivan hurmaava tuo helistinnauha, olisikohan veljelläni ollut samanlainen joskus aikoinaan?! :)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground