Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

Pages

Huivi ja ikävä.

maanantai 19. huhtikuuta 2010



Kyllä on surullinen olo. Tässä arjessa huomaa ne kohdat, missä rakas kissa on ollut mukana ja nyt vain outo tyhjyys. Miten luopuminen voi olla näin vaikeaa? Kiitos kaikille osanotosta, ne antavat voimia. Taivaskissa runo on kauneinta mitä surussa voi lukea. Kiitos Pikku-Pihlaja.

Taivaskissa

Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.

Minä rakensin teille talon,
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden,
mutta palaan uniinne toisinaan.

- Kaarina Helakisa

Minun on pakko laittaa tänne jokin muu kuva. Heti kun blogin avaa, niin itku tirahtaa silmiin, kun katselee Kasperin katsetta. Kamala olo. Jotain muuta on vain ajateltava. Ompelin illalla vanhasta flanellipaidasta Varpulle huivin. Lähdetään kohta ulos, kun kotona on ahdistava olo.

Feeling sad. Something is missing. Kasperi's picture makes me cry. Need to think something else. I made a scarf from old flanel shirt.

19 kommenttia:

  1. Otan osaa suruunne ja toivotan paljon voimia! Onneksi tassunjäljet jäävät sydämeen.

    VastaaPoista
  2. Osanottoni. Edellinen viestini katosi johonkin bittiavaruuteen. Luopuminen on vaikeaa noin monen yhteiden vuoden jälkeen, mutta hei! K on nyt siellä kissojen taivaassa ja sillä on varmasti tosi hauskaa ja mukavaa siellä :) Jaksamisia ja rutistukset sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Voi että! Ulkoilma tekee onneksi aina hyvää. Toivotaan että tulee auringonpaiste! Se lämittää mieltä ja saa muuta ajateltavaa.

    VastaaPoista
  4. Koittakaahan jaksaa. Tiedän että olo on ihan liian ahdistava. Itse menetin Syce-kissani 6 vuotta sitten ja olo on edelleen silloin tällöin todella haikea. Eläimet ovat vain niin ihania perheenjäseniä.

    Runo on niin kaunis.

    Koittakaa pikkasen nauttia auringonpaisteesta.

    VastaaPoista
  5. Osanotto. Jaksamista teille!

    VastaaPoista
  6. Minä olin antamassa ponilleni nukutuspiikkiä 9 vuotta sitten. Se oli minulla n. 20 vuotta ja me olimme kavereita isolla K:lla. Ei tarvinnut taluttaa vaan se seurasi kuin koiraa. Lisäksi selvisimme monista hurjista tilanteista sillä, että Rakastin ja uskoin niin kovasti.

    Sitten eräänä päivänä kun minun poni oli 28 vuotiaana tarhassa kävi jotain ja sen jalka meni poikki. Voin sanoa, että maailma mureni, ja se mureni lisää kun tiesin ettei mitään voi tehdä.
    Minua kuitenkin lohdutti se, että poni sai elää hyvän elämän ja minä olin sen vieressä kun se nukahti ikiuneen.

    En ole päässyt siitä vieläkään yli, nytkin itken kun muistelen niitä aikoja. Jossain vaiheessa ikävä muuttuu kaipuuksi ja hyviksi muistoiksi joista kerrotaan lapsille ja lapsenlapsille.

    Otan osaa - mikään ei korvaa omaa eläintä. Onneksi sinunkin kamusi sai elää vanhaksi ja varmasti hyvän elämän.

    A

    VastaaPoista
  7. Voi kullanmurut, paljon voimia suruun ja luopumisen tuskaan. Lemmikki on todellakin perheenjäsen parhaasta päästä.

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla että runosta oli siulle myös lohtua *vaisu hymy* Mie saan edelleen silmät kosteiksi sen lukemisesta, mutta silti se pitää lukea aina uudelleen ja uudelleen. Ehkäpä se ei enää joku päivä itketä vaan on yksi muisto tärkeästä ystävästä elämässäni.

    VastaaPoista
  9. Voi Suki. Täällä kostein silmin luin tuon ihanan runon, tuntuu niin pahalta teidän puolesta. Meidän tytötkin kun on niin kuin perheenjäseniä, että en uskalla ajatellakaan miten selviän, kun joskus joudun heille hyvästit jättämään :,( En osaa muuta sanoa, kun että päivä kerrallaan. Varmaan Lepakkokin on hämillään, kun paras kaveri on poissa :(

    VastaaPoista
  10. Täälläkin tuli itku, kun luin uutiset ja tuon runon. Voimia.

    Voin vain kuvitella miltä tuntuu sitten, kun omista kissoistani aika jättää. Pelkkä ajatuskin tuntuu meinaan niin pahalta.

    VastaaPoista
  11. Voimia surun keskelle! Aika helpottaa oloa.

    VastaaPoista
  12. Voi ei! Mulla ei ole omia kissoja, mutta siskojen kissat on mulle hirmu tärkeitä. En edes osaa kuvitella miten kamalalta teistä tuntuu. Voimia suruun.

    VastaaPoista
  13. Voimia sinne!

    Ihanan huivin olet ommellut!

    VastaaPoista
  14. Lemmikin poismeno jättää niin suunnattoman suuren aukon. Jaksamista teille, onneksi muistot säilyy.
    Niin kauniin koskettava runo.

    VastaaPoista
  15. Voimia teille. Minun ihana koiraneiti nukkui viime kesänä pois ihan yllättäen ja ylitse pääseminen kesti. Vieläkin kun kuulee jonkun menettäneen lemmikin tulee hirmuinen ikävä pikkuista Wilmaani.

    Koskaan ei tiedä,
    onko aikaa paljon vai vähän.
    Yht'äkkiä huomaa,
    se päättyikin tähän.

    Muistot kauniit voimaa antaa,
    surun raskaan hiljaa kantaa.
    Ei jaksanut sydän kultainen,
    vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.

    Nuku siis rauhassa syvää unta,
    ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.

    <3

    Annina

    VastaaPoista
  16. Minäkin otan osaa. Lemmikinkokoinen aukko elämässä on tuntuva, ja kaipaus säilyy pitkään. Oma koirani kuoli kymmenen vuotta sitten, mutta muistan edelleen, miten erityisen samettiset sen korvat olivat - ja vaikka toivottavasti olen joskus taas koiranomistaja (kun en kissaakaan voi ottaa allergian takia), aion muistaa ensimmäisen koiran edelleen.

    VastaaPoista
  17. Tsemppiä edelleenkin sinne!!

    Ja taas on hienosti Varpusen koti kuvissa Blackwhiteyellow blogissa :)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground