Mainostajalle

Pages

Mielummin Mocca-amateur

torstai 29. huhtikuuta 2010



Nyt on kritiikinpaikka. Onko joku muukin sitä mieltä, että Moccamaster ei todellakaan ole huippukeitin? Kyllä se kuuman kahvin keittää, mutta siihen se sitten jääkin. Mä olen niin kettuuntunut tuohon meidän laitteeseen. Alun alkuakaan ei tippalukko ole pitänyt ja aina on työtaso ja lämpölevy ihan kahvissa. Valitin tietenkin maahantuojalle ja sieltä tulikin salamana uusi suodatinpussisuppilohässäkkä ilman sen suurempia selityksiä, kiitos siitä. Mutta eipä toimi yhtään sen paremmin. Tuossa mallissa siis valikoidaan suppilon tippalukosta joko raksi, puolipallo tai pallo. Ihan p***a. Lisäksi se lasikannu pissii, kun on täynnä. Ensimmäinen vieras saa aina kahvit pöydälle. Kiva.
Eilen sitten töissä tutustuin mallin termosversioon. Vielä surkeempi. Kun kahvi on tippunut termariin ja siihen laittaa sen korkin päälle, niin kannu ei mahdu enää laitteeseen vaan pitää jättää tököttämään siihen keittimen viereen. Ja niin p***a kuin se tippalukko on, niin siinä se sitten iloisesti tiputtelee vieressä suoraan olemattomalle muoviläppäalustalle ja pitkin pöytiä.
Sataa vettä ja kiukuttaa eikä tuo aamukahvin keitto ainakaan piristänyt.

Moccamaster is crap! Too angry to translate. Here's help: http://translate.google.com. I go to snarln on my own...

41 kommenttia:

  1. Ehdottomasti samaa mieltä. Käyttökokemusta on paljon noista sähkökeittimistä, myös MM:sta.

    Itse luotan mutteripanuun, pressoon ja Parhialan kahveihin. (Hakaniemen Hallista)

    Minkään maailman sähköhäksätintä ei ole tähän talouteen tulossa. Olen onnellinen näin. :)

    VastaaPoista
  2. No onneks ei tullut hankittua tuota kun uuden keittimen ostimme, harkinnassa oli kylläkin.

    VastaaPoista
  3. Ainakin tuo uusin versio ko.laitoksesta (ylemmän kuvan malli) on tooodella hyvä.

    VastaaPoista
  4. Jep, kuuma kahvi on Moccamasterin paras ominaisuus. Ja nopeus. Mutta tuo tippalukkohässä on surkea! Ei pidä ollenkaan ja tiputtelee sihisevälle keraamiselle alustalle. Meidän tippalukko on tässä parin vuoden aikana löystynyt niin, että yks kaks huomaa, että miksi kahvi ei olekaan tippunut? Saattaa siis "itsekseen" tipahtaa lukko-asentoon ja sen verran kuitenkin pidättää kahvin tuloa, että suodatinpussi osa on täynnä vettä, kahvinpuruja yms. Ja sen jälkeen kahvi on mitä on; puruista!

    Anoppilassani on Moccamasterista sellainen pyöreä malli, jossa on hyvä, automaattinen tippalukko. Siis tuo säiliö-osa ja lasikannu ovat molemmat pyöreitä (olisikohan tämä: http://www.sweetmarias.com/technivorm-pics/moccamasterCD-corp.jpg. )

    VastaaPoista
  5. Meillä punainen perusmoccamaster on kyllä palvellut mainiosti ja lunastanut paikkansa keittiön ykkösvälineenä mutta termosversio oli kyllä todella syvältä. Se jäikin itseasiassa entiselle työpaikalleni, ei kamalasti harmita. ;P

    VastaaPoista
  6. oon ihan sammaa mieltä! saatiin moccamaster joululahjaksi ja olin ihan täpinöissäni hetken - kunnes hoksasin että se himputin tippalukko ei todellakaan toimi! oon tehny kenttätutkimusta ja se ei taida toimia kellään.
    en ymmärrä miten se voi olla mahdollista kahvinkeittimessä, joka maksaa reippaasti yli 100e?

    VastaaPoista
  7. Joo, se manuaalinen tippalukko on ihan paska. Tuntuu, että se ihan odottaa siihen asti, että on ottanut kannun alta pois kunnes alkaa tiputtaa.
    Mutta hyvää kahvia se ihan keittää vai johtuukohan vaan ihan meidän kahvivalinnasta: Reko on parhautta!

    VastaaPoista
  8. Aivan presiis allekirjoitan tämän minäkin. Meillä kans ja muutamissa lähiperheissä on samaa sadateltu - muka huippukeitin ja toi tippalukkosysteemi on kuin lasten lelu. Ärsyy.

    VastaaPoista
  9. Voi ei, voin kyllä niin samaistua aamuharmitukseesi! Nyt voin kyllä olla onnellinen siitä, ettei meille vielä Moccamasteria ole tullut. OBH Nordican pirteänpunainen Chili-keitin on onneksi toiminut ongelmitta ja tippalukkokin pitänyt kahvit pois pöydiltä. :)

    Toivottavasti päiväsi vielä tästä piristyy! ^^

    VastaaPoista
  10. Ihan samaa mieltä Moccamasterista. Kahvit aina pitkin pöytiä, eikä designkaan ihan huippua ole. Yritin viime kesänä löytää unelmakeittimen, mutta ei vaan osunut silmään mitään ihmeellistä. Päädyin Moccamasteriin, kun "on niin hyvä".
    -marjo
    PS. Kiitos, tamtam istuu kuin nenä päähän :)

    VastaaPoista
  11. öh.. me saatiin häälahjaksi tuo halvin perus perus malli (yläkuvassa) ilman mitään tippalukko hässäköitä ja on toiminut kuin unelma. meillä siis puuttuu se hankalan näköinen "välitaso" (ja tippalukko) kokonaan ja kun pannullinen valmis niin suodatinpussitelineen tilalle vaihdetaan se "kaatokansi", ettei lämpö karkaa. ei olla kaivattu koko mokomaa tippalukkoa kun keittää kahvit niin nopsaan. ylivoimaista mun mielestä näissä "moskamastereissa" ;) on se että kaikki tarvittavat osat on irrallisia ja helppo pestä! vaikuttaa kahvin makuun TOSI paljon se kuinka puhdas keitin on! ...juu olen kuullut useammasta suusta et toi termosmalli on susi jo suunnittelultaan eikä muuksi muutu :(

    VastaaPoista
  12. Iloitse, että kykenet sen aamukahvisi juomaan :-) Täällä ollaan enterorokossa ja suu on niin täynnä järkyttävän kivuliaita rakkuloita, että ei pysty syömään eikä juomaan mitään, kun vesikin kirvelee niin. Saa nähdä milloin tässä tippaan joutuu... Mutta totta on, että Moccamasterissa on puutteita, juuri mainitsemiasi! Kaunis muodoltaan, ja ihan hyvänlämpöisen kahvin keittää, mutta sotkee tosiaan paikat.

    VastaaPoista
  13. Meilläkin on Moccamasterin aivan perusmalli ilman tippalukkoja toiminut kuin unelma. Minä en ymmärrä kyllä kahvinkeittimien päälle mitään, kun en ole koskaan kahvia maistanut ;) :D

    VastaaPoista
  14. hahahaa, huikee postaus :) i feel you!

    VastaaPoista
  15. Moccamasterin pyöreä versio, johon pikkiriikkinenkin viittaa, on meillä toiminut moitteettomasti jo useamman vuoden ajan. Suosittelen!

    VastaaPoista
  16. Ihan eri mieltä:) Meillä on toiminut moitteettomasti ja hyvää kahvia tulee. Tippalukko on surkee mutta ei meidän keitin kyllä mitään paikkoja sotke. Eikä polta kahvia pohjaan niin kuin moni muu keitin. Kannattaa varmaan tarkistaa kahvin määrä ja laatu myös, ei hyvä kahvi pelkästään keittimestä johdu...

    VastaaPoista
  17. Äidilläni onkin se perusmalli ilman hienouksia (eli "halvin" jos nyt MM:sta voi näin sanoa), jota olen itsekin käyttänyt paljon. Tykkään, ja haluaisin itsellenikin sellaisin. Nopeus on ihan omaa luokkaansa. :)

    VastaaPoista
  18. Samat havainnot. Ostetin jouluna lahjaksi keittimenö, tippalukollinen suppilo ollut jo vaihdossa, lämpölevy hilseili. Hyvän kahvin se keitää nopeasti, mutta käyttömukavuus ja toimivuus ei ole yhtä huippuluokkaa kuin usein puhutaan.

    Täällä on taas paljon ihania postauksia. Tulen taas pian uudestaan. Hauskaa vappuviikonloppua!

    -tiina-
    sparkling ink
    http://entertaininganytime.typepad.com/

    VastaaPoista
  19. Voi tylsyys, luulisi, että MM ois laatukone. Meillä luovuttiin normikahvinkeittimestä, eli keitellään enää espressoja (ja latteja) pienellä vanhalla Krups-keittimellämme. Pöytätilaa on keittiössämme niin vähän, ettei sinne montaa keitintä, paahdinta ym mahdu samaan aikaan ;D

    Silloin tällöin on tarvetta lainata kahvinkeitintä (tulossa paljon vieraita tms) niin vanhemmilta lainaan heidän Siemens / Porsche Coffee Maker TC91100 -keitintä ja tämä ollut kyllä hyvä ja termari toimii moitteettomasti eikä lutraa pöytiä muutenkaan. eli sitä voin omasta puolestani suositella. mun mielestä myös ihan siistinnäköinen!

    t. Silja

    VastaaPoista
  20. En minäkään tykkää Moccamasterista. Liikaa irtonaisia osia eikä kahvi ole sen kummempaa kuin muissakaan. Töissä olen saanut mokoman laitteen kanssa taistella, kotona sanon ei kiitos. Meidän kahvinkeitin keitti viime viikolla viimeiset kahvinsa ja mies säntäsi samantien kauppaan uutta ostamaan (huom. hän ei juo kahvia lainkaan, minä hänenkin edestään...) Mulla oli kriteerinä että lähes kaiken muun kelpuutan mutta en Moccamasteria. Keittiössä komeilee nyt Braunin Sommelier ja olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
  21. Me ratkaistiin tuo tippalukko-ongelma jo muutama vuosi sitten repimällä koko lukko helkuttiin...Eipä oo vaivannut enään sen jälkeen...Ja kahvi kun on tippunut niin normaalisti kippaamme samantien suodatinpussin puruineen roskikseen.Termostaatti-malliin päädyttiin aikoinaan siksi että tarvitsimme reissuihin termaria,ja termari ja suppilohan toimivat kahvinkeittimenä jo pelkästään kunhan sadaan keiteltyä jossain leirintäalueella vettä.

    VastaaPoista
  22. Meidän perusmasterimme on kyllä toiminut aina hienosti, nykyinenkin jo 7. vuotta käytössä. Hintansa arvoinen on ollut. Tiputtelujuttu on mulle ihan uutta.

    VastaaPoista
  23. Mä kans aikoinani kypsyin Moccamasterin tippalukkoon, joka ei alun alkaenkaan toiminut. Mutta täysin uskomatonta on, että se on "rikki" kaikilla! Siis joilla on se automaattinen tippalukko.. Muuten olin kyllä enemmän kuin tyytäväinen ulkonäköön, puhdistettavuuteen, makuun jne.
    Nyt meillä on ollut reilut kolme vuotta automaattinen espressokone (krups) eikä enää meinaa suodatinkahvi maistua..Tummapaahtoinen kahvi vaan on niin hyvää ja kahvi aina tuoretta, jos vaan osaa ostaa tuoreita papuja. ; ) Jotkut vannoo sellaisen käsikäyttöisen "kahvaespressokeittimen" nimeen, mutta meillä se jäisi lasten ja muiden kiireiden keskellä käyttämättä. Automaattikoneella vain napin painallus ja kahvi on valmista. Ja kahvin kulutus on pienempää kuin aina saa vain juuri haluamansa määrän. (Toki kahvi itsessään on kalliimpaa, Pauligin peruspavutkin n. 4€/250g.)
    Tulipa asiaa..

    VastaaPoista
  24. Meillä on se pyöreämallinen Moccis. Mutta koska kahvi on lopussa ja viimeiset porot kaadoin juuri pussista suoraan suodatinpussiin, niin ei paljon naurata.

    T: Ylva kuuman TEEkupin ääreltä

    VastaaPoista
  25. Suki,

    Joudun kääntymään sinun puoleesi. Mistä on tuo ihana tukholma- postauksessa ollut pyöreä mustavalkoinen tarjotin?

    Tarvin sen ;)

    -Ulpukka

    VastaaPoista
  26. Meilläkin väsyttiin kaikenlaisiin kahvinkeitinviritelmiin, Moccamaster jäi tosin kokeilematta ja siksi ollaan jo usean vuoden ajan keitetty pannukahvia. Pannukahvi on pehmeänmakuista ja taatusti kuumaa.

    VastaaPoista
  27. Pannukahvia perkolaattorilla. Suosittelen, vaikka itse en kahvia juokaan. Vieraat kehuvat makua ja pannun saa halutessaan kätevästi kaappiin piiloon. Nyt oli tullut uusi ja tyylikäs perkolaattori markkinoille (olisiko ollut C3? löytyi kuvahaulla ainakin onoff:n sivuilta). Meillä on vanha ja ruma.
    -mira

    VastaaPoista
  28. Meillä on vanha tummanruskea moccamaster, jossa automaattisesti tippalukko aina päällä, eli siinä ei ole mitään "on/off" säätöä tippalukolle.
    Tippalukko pitää erinomaisesti, ei mitään moitteita siitä.
    Sen sijaan meilläkin täydestä pannusta ensimmäinen saa kahvia osin pöydälle.
    Keksin tuohon aivan vahingossa sellaisen kikan, että kun ensimmäisen kupillisen kaataa täydestä pannusta, niin täytyy nostaa inauksen verran kannun kantta ylöspäin, jotta tulee reilumpi rako, tällöin ei kaadu kahvit pitkin pöytiä :).
    Pisteitä annan myös tuolle päälle jätettävälle levylle, kun santsikupit saa edelleen kuumana, vaikka pitäis extrapitkän brunssin. Monessa muussa keittimessä kahvi palaa ns pohjaan jos jättää keittimen levyn päälle.
    Eli minä olen tyytyväinen, mutta onko nämä vanhat moccamasterit sitten parempia kuin uudet. Silloin joskus näitä taidettiin myydä aika paljonkin vähemmän kuin tänä päivänä.

    VastaaPoista
  29. ...ja Moccamaster on vielä niin hirvittävän ruma laite!

    VastaaPoista
  30. Meilläkin on pari vuotta ollut termosmallinen MM, ja jo mainittujen loisto-ominaisuuksien lisäksi täytyy kehua termoskannua, joka jäähdyttää kahvin nopeammin kuin Siperia talvi. Se varmaan täytyisi esilämmittää kiehuvalla vedellä, mutta eihän moista operaatiota normi-ihminen jaksa. Juuri tippuneena kahvi on toki kuumaa ja hyvää.

    VastaaPoista
  31. Meillä on Moccamaster ja olen ollut oikein tyytyväinen siihen, tosin malli on karvalakki eli ei sisällä minkäänlaista tippalukkoa. Olen todennut etteivät nuo tippalukkohärvelit toimi millään merkillä enkä itse kyseistä ominaisuutta edes kaipaa. Moccamaster kun keittää pannullisen niin nopeasti ettei tarvitse vetää välistä ;)Karvalakkiversio oli vielä reippaasti halvempikin kuin nämä tippalukolliset.

    VastaaPoista
  32. En ole Suki, mutta voinen kommentoida. Niitä mustavalkoisia tarjottimia oli kolmea kokoa ainakin Designtorgetilla.

    VastaaPoista
  33. Terkkuja elosalamalle kohtalotoverilta :) Täällä raju mahatauti vaivaa ja kahvihammasta kolottaa.. Mutta ei vielä, ehkä huomenna maistuu kuppi kuumaa.
    Huolestuneena luin näitä kommentteja. Itselle tulossa lehtitilauslahjana eka MM, edellinen isokokoinen DeLonghi kun keittää mielestäni haaleaa kahvia. Eli kauhulla odotan omia MM-kokemuksia.

    VastaaPoista
  34. meillä ollut ja muutaman vuodne se halvin tippalukoton perusmalli ja hyvin pelittää, ja niinkuin joku sanoikin.. osat saa helposti tiskikoneeseen ja puhtaassa keittimessä tulee parempaa kahvia kuin pinttyneessä.

    Sekin verrattuna monene muuhun keittimene on hyvää että tuolla saa keitettyä HYVÄÄ kahvia yhdne kupillisen.. tai 10 kupillista, maun kärsimättä. meillä ainakin aiemmat 10 kupin keittimet tuppasi keittämään yhden-kahden kupin annoksesta ihan teetä, kun vesi vana hurahti läpi

    VastaaPoista
  35. Moi kaikille!

    Tippalukot taitavat olla joka hintaluokan kahvinkeittimen kompastuskivi. Eivät yksinkertaisesti toimi niinkuin niiden pitäisi. Ennemmin tai myöhemmin 'kusevat'. Ongelma johtunee siitä, että tippalukot ovat vaikeita puhdistaa ja kun kahvin rasva ja veden kalkki jne. tukkivat sen, alkaa se vuotaa/tiputtaa. Taannoin oli artikkeli Hesarissa kahvin mausta riippuen keittimen kunnosta. Tippalukon puhdistus on hankalaa, ja se vaikuttaa ennen pitkään kahvin makuun - ammattilaisten mielestä turha kapistus. Kanssasisaret, eiköhän luovuta tippalukoista ;)

    Kannun 'pissimisestä' täytyy lainata miesystäväni isää: 'Ihminen on käynyt kuussa, muttei ole tähään päivään mennessä osanut suunnitella kannua joka ei kuse!'

    Hauskaa vappua kaikille tasapuolisesti!!
    L

    VastaaPoista
  36. Hmm.. oikeastihan kunnollisen, hyvänmakuisen kahvin keittäminen ei mitään tippalukkoja kaipaa. Mikäli kiire on niin kova, että ei ehdi odottaa kavin suodattumista, niin suosittelisin siirtymistä pikakahviin (jos on pääasia, että neste maistuu suurinpiirtein kahvilta), tai vaihtoehtoisesti mokka- tai pressopannuun (suosittelen!). Suodatinkeittimissä kahvin on annettava valua rauhassa alusta looppun, sillä kahvin maku on täysin eri suodattumisen alku- ja loppuvaiheessa.

    Yleisimmissä kahvinkeittimissä on automaattinen tippalukko, jota ei saa hyvällä yrittämiselläkään pidettyä puhtaana, vaan kahviin tarttuu ikävä eltaantuneen rasvan maku. Mielestäni MM:ssä oleva tippalukko on tarkoitettu vain siihen tarkoitukseen, että suppilon saa siirrettyä siististi roskikselle asti tyhjennystä varten. Käytettyä suodatinpussia ei saa jättää keittimeen seisomaan (jälleen kerran eltaantunut rasva, joka ei tahdo irrota)!

    Ei minustakaan MM ehdottoman huippulaatua ole, mutta amatööri/kotikäyttöön se keittää erittäin tasalaatuista optimilämpöistä kahvia.

    Parempia kahvihetkiä!

    ps. Blogisi on ihana ja viihdyttävä!

    VastaaPoista
  37. Minusta moccamasterilla ei tule edes hyvää kahvia! Kitkerää (vaikka ostaisi tummapaahtoista tai ihan mitä vaan huippulaatuista kahvia). Lisäksi keitin on ruma! En tykkää!

    VastaaPoista
  38. Emmää jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta kommentoin, että tuo manuaalinen tippalukko on tunnetusti paska. En ymmärrä, miksei ne ole muuttaneet sitä kun siitä on jo tosi monta vuotta, kun esim. minä oon ekat valitukset kyseisestä kapistuksesta kuullut.

    Omassani on automaattinen tippalukko tai joku vastaava, ja pelaa kuin unelma. Mitään valittamista ei keittimestä ole enkä tule enää koskaan vaihtamaan takaisin "tavalliseen" keittimeen.

    VastaaPoista
  39. Jos uutta olet hankkimassa, suosittelen Siemensin Porche kahvinkeitintä! Loistava tuote! Ei tarvi huolehtia jääkö keitin päälle tahi muistiko laittaa termariin kannen... Kannessa on tippalukko, joten kahvi useankin tunnin päästä KUUMAA!

    VastaaPoista
  40. Tää on niin totta! Juu, ei toimi. *juuri juonut kahvia kyseistä termaversiosta*

    Kettu

    VastaaPoista
  41. Miten tuon tippalukon peltilipareen saa takaisin?

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground