Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

Pages

Onnenpäivä

perjantai 4. maaliskuuta 2011



   


Tämä päivä oli ihan kuin äitiyslomalla. Päiväkoti oli suljettuna ja vietin päivän Varpun kanssa. Aamulla pakattiin reppu ja lähdettiin perinteiselle kirpputorikierrokselle. Vaille viisi tultiin kotiin ja takana ainakin kahdeksan aarreaittaa. Voi että me tytöt nautittiin. En ollut pitkään aikaan ehtinyt kiertelemään kirppareita ja viikonloppuisin en periaatteesta mene rattaiden kanssa tukottamaan Valtteria sun muita. Tänään kierreltiin entisten kotikulmien lempipaikat ja monta aarretta tarttui mukaan. Varpu sai vanhat sakurat, leikkiastioita, puupalikkakaupungin, minä patalappuja (kuvan joukossa omakin tekele), maljakon, jonka kuvittajaksi paljastui Björn Winblad, leikkuulaudan, ihastuttavaa ristipistofiiliskangasta, suuren ja vanhan Arabian valkoisen kulhon ja isot päreihanuudet, jotka logistiikkasyistä jäivät matkalla mummolaan. Kuvailen noita puuttuneita joku päivä sitten. Lähden hiplailemaan löytöjä ja syömään Varpun kokkailuja muoviastiolta.

Free day, fleamarket finds. Perfect day with Varpu!

10 kommenttia:

  1. Tosi kaunista kuosia, ja kauniita löytöjä muutenkin.

    Saara

    VastaaPoista
  2. Aika jännä käsitys ihanasta päivästä lapsen kanssa.. =o

    Vaikka lapsi nauttisikin jostain syystä, nauttisi varmaan enempi ihan äidin kanssa olemisesta, leikkimisestä ja ulkoilusta. No, eipä kai mulle kuulu. Ei tulis itselleni mieleenkään noita lapsia kierrättää kaheksan kirpparia!

    VastaaPoista
  3. Älyttömän ihana löytö nuo alimman kuvan puiset lelut! Nyt on meitin Veikallakin sitten autoja leikitettävänä ens kerran kun tullaan kylään:)

    VastaaPoista
  4. Noi voi kiesus, mikä superäiti sieltä taasen löytyi kasvatusmetodeja jakamaan. Olen ehkä mielestäsi huono äiti ja Varpu joutuu nyt käsimään tästä minun heikosta viihdyketarjonnasta, mutta kyllä meillä ainakin oli hurjan hauskaa siellä. Ehkä Varpulla on outo maku, kun viihtyi oikeasti. Hän sai penkoa lelulaatikoita mielin määrin, seikkailla vaaterekkien välissä, paljon ulkoilua kävelylenkkien välillä kaupunginosasta toiseen, päikkärit ja taas uudelleen etsiä hauskoja leluja matkaan. Välillä pääsee vielä kahvilaan herkuttelemaan ja ulos syömään. Mä en ymmärrä mikä tässä on ongelmana. Tämähän on juuri parasta yhdessä leikkimistä ja puuhastelua, vaihtelua perinteisiin kotona leikkimisiin, missä saadaankin sitten olla päivä toisen perään. Ja mielummin minä vien Varpua ulos ja ihmisten ilmoille, kun leikitän kahden kesken huoneessaan, niin että itku pääsee, kun muita ihmisiä näkee.
    Ehkä parempi, että sinä pysyt niiden lasten kanssa siellä missä sinun on helpoin heidän kanssa olla ja heidät parhaiten kasvattaa, minä hoidan oman lapseni minun kasvatustavalla, vaikka se on hieman toinen. Huh.

    VastaaPoista
  5. Eikun hieno päivä yhdessä SINUN lapsesi kanssa (ei esim. Anonyymin lasten)! Ei maksa vaivaa provosoitua ilkeilyistä.

    Mut hei vinkkaisitko mitkä on kivoja kirppareita, joille pääsee vaunujenkin kanssa? Näin äitiyslomalla kun kerrankin olisi ainakin teoriassa aikaa. Mielessäni aina haaveilen kirpparikierroksista ja ihanista löydöistä, mutta käytännössä näin ei koskaan tapahdu. Saamattomuutta ja laiskuutta kai, mutta kun ei oikein tiedä mihin menisi. Ainoa kirpparikokemus vaunujen kanssa on nimenomaan Valtterilta viikonloppuna, ja se oli ka-ma-laa!

    VastaaPoista
  6. Heta, parhaita ovat juuri sellaset kauppakirppikset, niiko Fida ja Emmaus ja Samaria kirppikset. Me kierreltiin just noita Vallila-Kallio-Töölö akselilla. Niihin mahtuu vaunujen kanssa, mutta mä yleensä annan noissa Varpun kävellä ite, kun siellä ei ole tungosta eikä ihmisiä niiko Vatterissa tai jäähallilla. Ja noissa kassamummelit tykkää pikkulapsista, se on parasta.

    VastaaPoista
  7. oh, yes: those fantastic plastic children's kitchen toys are great. I too found some the other day!
    Good finds!
    S

    VastaaPoista
  8. tämä vastaskin mun kysymykseen. itsellä on varmaankin aika varpun ikänen (tulee kaks) vilkas pikkutyttö joka ei oo ikinä istuskellu kirppareil tyynesti vaunuis (ja ruokakaupaski noussu vaa mutkattomast seisoo kärryist). mutta annat varpun siis kierrellä ja katella ja nimenomaan nuo kauppatyyliset kirpparit. oh. oispa täälläki. isommissa hankalampi ku ottaa heti hatkat :D. nyt tosin on pikkuntikin vielä joten kahen kanssa en ehkä lähe vaan pidän äitin parhaana rentoutumiskeinona vaan ;P. ihailen äitejä jotka ottaa joka paikkaan mukaan (iteki aina pienenä tykkäsin kirppareist :)), jotka ei koe raskaaks mennä lapsen kans yhes. jos tuntuu hankalalt ni ei tietty ookaa kellään kivaa.. ei mekään kyllä kotona vaan olla vaan käydään paljon leikkidateil ja jumpas yms. mut nuo isot kirpparit ^^..

    katja

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground